Pietarsaaren Läntisessä Lammassaaressa sijaitsee Lisen ja Håkan Enlundin unelmien koti. He ovat asuneet viimeiset 30 vuotta Suomessa ja Ruotsissa mutta päättivät palata takaisin Pohjanmaalle vuonna 2022. He alkoivat etsiä tuolloin itselleen asuntoa, joka täyttäisi heidän toiveensa meren läheisyydessä sijaitsevasta kodista, josta olisi kuitenkin lyhyt matka kaupungin keskustaan. Pariskunta luotti unelmiensa kodin rakennustyöt Bohouse CLT:n tehtäväksi. Nyt rakennustyöt ovat valmistuneet, ja uusia asukkaita odottaa muuttovalmis, avara koti merinäköalalla.
Kerro perheestänne!
– Håkan ja minä muutimme alun perin Pietarsaaresta Tampereelle vuonna 1988 ja sieltä edelleen vuonna 1994 Raumalle, jossa asumme edelleen. Håkan on diplomi-insinööri ja myy työkseen laivoja eri puolille maailmaa. Minä olen sisustussuunnittelija, mutta muutaman vuoden ajan olen toiminut talvisin myös hiihdonopettajana Ruotsin Åressa.
Nyt 63- ja 67-vuotiaina koemme, että on aika palata takaisin Pohjanmaalle. Meillä on kaksi aikuista tytärtä, jotka asuvat Maalahdessa ja Tukholmassa kumppaniensa ja lemmikkieläintensä kanssa.
Pidämme koko perhe laskettelusta ja lumilautailusta, pitkistä kävelyretkistä, pyöräilystä ja musikaaleista sekä muusta kulttuurista. Talvisin ulkoilu, jäällä hiihto ja muut talviset harrastukset ovat perheen yhteisiä kiinnostuksenkohteita.
Enlundin pariskunta CLT:ssä sijaitsevan unelmiensa talon edessä.
Millainen on tonttinne, uusi talonne ja sen pohjaratkaisu?
– Olemme korjanneet koko ikämme erilaisia asuntoja, joten nyt halusimme rakentaa itsellemme täysin uuden, unelmiemme kodin. Raumalla olemme asuneet meren rannalla ja halusimme, että uusi kotimmekin sijaitsisi meren läheisyydessä mutta silti kävelyetäisyydellä keskustasta.
Maaliskuussa 2022 näimme ilmoituksen Läntisen Lammassaaren kohteesta ja totesimme oitis, että se on unelmiemme talo. Talo sopii meille täydellisesti sekä suunnitteluratkaisuiltaan että kooltaan. Tontti on avoin, ja uudesta makuuhuoneestamme näkyy meri. Keskustaan pääseekävellen kauniiden asuinalueiden läpi. Talossa on avara pohjaratkaisu ja isot ikkunapinnat. Keittiöstä ja olohuoneesta on käynti terassille liukuoven kautta. Terassi onkin yksi suosikkipaikoistamme, sillä se ympäröi taloa kolmelta sivulta.
Talo on kooltaan 102 m2 ja siinä on makuuhuone, kotitoimisto ja vierashuone sekä iso eteisaula, keittiö ja olohuone. Kylpyhuoneen lattiassa ja seinissä on isot laatat ja lattialla Unidrain-lattiakaivot. Ylös kattoon asti yltävä suihkuseinä on kirkasta lasia ja sopii siten hyvin yhteen saunan seinän kanssa, joka on myös kauttaaltaan lasia. Myös saunan lasiovi yltää ylös kattoon saakka. Kodinhoitohuoneessa on liukuovelliset vaatekaapit, ja pesutorni on piilossa liukuovien takana. Talo valmistuu alkusyksystä 2023.
Miksi valitsitte CLT-talon?
–Tapasimme toukokuussa 2022 Pietarsaaressa Bohouse CLT:n Thomas Byggmästarin, joka esitteli meille valmiin CLT-talon ja kertoi esimerkiksi, että talon rakentamiseen käytettävä kuusipuu tulee lähimetsistä, mikä vaikutti mielestämme vastuulliselta ja laadukkaalta ympäristöajattelulta. Tuolloin näimme myös, miten huolellista työtä yritys tekee. Sisustussuunnittelijana koen, että huolella viimeisteltyjen yksityiskohtien merkitys on erittäin suuri rakennusprosessin kaikissa osissa.
Minkä Bohouse CLT:n palvelun valitsitte?
– Asumme vielä Raumalla ja Åressa, joten valitsimme Muuttovalmis-palvelun. Viime kesänä valitsimme kaikki materiaalit ja teimme pieniä muutoksia pohjaratkaisuun.
Mitä odotatte eniten uudelta, kestävältä kodiltanne?
– Monet taloon liittyvät asiat tuntuvat oikeilta, mutta arvostamme etenkin CLT:n kokonaisvaltaista ympäristöajattelua, johon sisältyvät myös maalämpö ja aurinkopaneelit. Pidämme kodissa vallitsevasta avaruuden tunnusta ja isoista, terassille avautuvista ikkunoista. On hienoa, kun voi avata olohuoneen ikkunan/liukuoven ja astua kahvikuppi kädessään ulos terassille ja isolle ihanalle nurmikolle.
Maisemallisessa ympäristössä he odottavat onnellisia ja aktiivisia eläkepäiviä.
– Voin suositella Bohouse CLT:tä erittäin lämpimästi, sillä kaikki on sujunut suunnitellusti. Aikatauluissa on pysytty, ja kaikki sovitut asiat on tehty – usein jopa yli odotusten. Asuessani viime talven Åressa oli erityisen hienoa, että sain säännöllisesti ajantasaista tietoa ja kuvia töiden edistymisestä.
Haluan antaa suuret kiitokset Thomas Byggmästarille ja Bohouse CLT-tiimille, jonka työ on todella laadukasta – verrattavissa alueen huipputason laivanrakentamiseen. Kaikki yksityiskohdat on toteutettu uskomattomalla tarkkuudella, ja mielipiteitämme ja toiveitamme on kysytty mahdollisten epäselvien asioiden kohdalla. Thomas on kuunnellut sisustusideoitani ja kehittänytuusia ratkaisuehdotuksia esimerkiksi keittiönkaappien yläpuolisen katon kohdalla, jolloin tuloksena oli upea ja yhtenäinen kokonaisuus.
Vaaleat ja tummat materiaalit luovat kauniin kontrastin taustalla kimaltelevan järven edessä.