Takanamme on ennätyspaljon lunta sisältänyt talvi, joka sisälsi erityisen ankaran pakkasrupeaman helmikuussa. Villa Violgrändin talven rakennustyön takana on myös paljon kovaa työtä, jonka upeana lopputulemana perusteet on muurattu, rungon välipalkit ovat kiinnitetty, kattoristikot on asennettu, konesaumattu peltikatto on paikoillaan, ikkunat on asennettu, putki- ja sähkötyöt on vedetty, keittiösuunnitelma on valmis, betonkilattia on valettu ja maalämpöjärjestelmä on porattu ja asennettu paikoilleen.
Rakennusprojekti on siis edennyt reilusti talven aikana Villa Violgrändissä ja Bohousen henkilökunta on samaan aikaan kasvanut kahdella. Ankarat sääolot ehtivät aiheuttaa haasteita tänä talvena. Uudet rakennuspiirustukset olivat myös tarpeen isojen ikkunoiden takia, ja välipalkkien rakennusvaiheessa kesti. Mutta hyvällä asenteen, joustavuuden ja ahkeran työn ansiosta olemmekin yhtäkkiä aurinkoisen kevään korvalla.
– On myös ollut positiivisia yllätyksiä. Olen ollut todella yllättynyt siitä, kuinka yhteistyö toimii H & J Ahlvikin ja kaikkien muidenkin urakoitsijoiden kanssa, sanoo Roger Sundkvist.
Peltikatto valmiina
Asiakas Janina Snellman odottaa innokkaana että hän pääsee valitsemaan värejä ja työstämään perheen unelmatalon sisätilojen sisustusta. Hän on positiivisesti yllättynyt siitä miten hyvin työ on edennyt.
– Yhteistyö on sujunut hyvin. Rogerilla on monia projekteja käynnissä, ja hänen täytyi palkata lisää väkeä pysyäkseen aikatauluissa. Me saimmekin yhteyshenkilöksemme Johannes Sundqvistin ja yhteistyö hänen kanssaan on sujunut loistavasti! Meillä on joka maanantai tapaaminen tontillamme Bohousen kanssa sekä urakoitsijoidemme kanssa, ja käymme läpi mitä sillä viikolla tapahtuu, sekä mitkä ovat mahdolliset ongelmat tai muutokset. Meille on tehty myös pidemmän tähtäimen aikataulutusuunnitelma, joka helpottaa meitä pysymään kartalla sen suhteen missä järjestyksessä vion alkaa pohtimaan kaakeleita, lattiamateriaaleja ja talon väriä, selvittää Janina.
– Pakkasen ja talven takia betonilattiastamme ei tullut niin sileä kuin siitä olisi voinut tulla ollakseen hyvännäköinen pelkästään hiottuna. Onneksi voimme kuitenkin laittaa mikrosementtia sen sijaan, joka ihan yhtä hyvännäköistä ja saamme sen ilmeen lattiaamme jonka halusimme. Olen positiivisesti yllättynyt joustavuudesta ja ammattitaidosta joka Bohouselta ja eri urakoitsijoilta löytyy. Ongelman tullessa esiin tai mikäli haluan jonkin muutoksen, se hoituu nopeasti, kertoo Janina iloisesti.
Seuraavaksi terassi
Rakennusmiesten silmissä siintää jo projektin päätös. Talon lämmitys on päällä ja työ talon sisällä etenee nopeasti nyt kun runko ja katto ovat paikoillaan. Tällä hetkellä kevätaurinko lämmittää taloa ja rakennusmiehet valmistelevat terassin peltikaton asentamista.
– Arvelen että talo on muuttovalmis juhannukseksi. Vielä on paljon lunta jäljellä, mutta se sulaa pian ja hups, sitten onkin jo kesä täällä ja talo valmis! naurahtaa Harry Ahlvik.
Oletko kiinnostunut oman räätälöidyn paikan päällä rakennetun omakotitalon rakentamisesta?
Ota yhteyttä Roger Sudkvistiin: roger@bohouse.fi
Villa Violgrändin majesteettinen betonkirunko, suuret räätälöidyt ikkunat ja saumattu peltikatto kimaltevat kevätauringossa.
Perhe Snellman räätälöidyt ikkunat tulevat Alavus Ikkunoilta.